ProMinent Finland 25v -juhlavuosijulkaisun parhaat palat
Kuten moni jo tietääkin, vietämme parhaillaan ProMinent Finlandin 25-vuotisjuhlavuotta. Juhlan kunniaksi olemme myös tehneet ProMinent Finlandin 25 vuotta -lehden, josta löytyy paljon mielenkiintoista luettavaa. Kokosimme tähän juttuun 5 mielenkiintoista nostoa lehdestä, jonka löydät kokonaisuudessaan täältä: https://www.promisti.fi/juhlavuosi/
1. Mistä ProMinent Finlandin tarina alkoi?
Jutussa yrityksen ensimmäinen toimistusjohtaja Peik Kuuluvainen kertoo, miten ProMinentin tarina Suomessa alkoi vuonna 1997. Haastattelussa käydään läpi ProMinent Finlandin alkuvaiheita ja kohokohtia ja lisäksi Peik kertoo, miten näkee vedenkäsittelyn tulevaisuuden:
”Olen vakuuttunut siitä, että vedenkäsittely on koko ajan tärkeämpää. Puhtaan veden tarve on valtava, vaikka meillä Suomessa onneksi onkin parempi tilanne kuin monessa muussa paikassa maailmalla. Tuotekehitys on huippuluokkaa ja ProMinentin tuotteilla valtavan hyvä maine maailmalla.”
2. ProMinent maailmalla
ProMinent on perustettu vuonna 1960 Saksan Heidelbergissä. Tänä päivänä ProMinent-ryhmä on maailman johtava annostelutekniikan laitteistojen ja vedenpuhdistusjärjestelmien valmistaja. Tiedätkö, kuinka monta ihmistä ProMinent kokonaisuudessaan työllistää ja kuinka monessa maassa? Entä kuinka monta annostelupumppua on toimitettu? Vastaukset löytyvät jutusta!
3. Uutustuotteet
ProMinent kehittää jatkuvasti tuotteitaan ja tuoteuutuuksia julkaistaankin usein. Jutussa olemme nostaneet esittelyyn seuraavat uutuustuotteet: DULZODON OZLa -otsonilaitteiston, DULCOTEST® DULCO® turb C -sameusmittarin, moottorikäyttöisen annostelupumppu Sigma Hygienicin, hydraulivälitteisen kalvoannostelupumppu Orlita® Evolution 1 LC:n.
4. Energiataloudelliset ratkaisut
ProMinentin energiataloudellisia ratkaisuja on hyödynnetty muun muassa Savon Voimalla, Leppävaaran uimahallissa sekä Öölannissa. Jutussa kerrotaan muun muassa, miten ProMinentin Savon Voima Oy:lle Iisalmeen toimittamilla laitteistoilla voidaan tuottaa savukaasulauhteesta huomattavasti juomavettä puhtaampaa prosessivettä, jota hyödynnetään voimalaitoksen lisäveden valmistuksessa.
5. Mr. X:n tietovisa
Kirsikkana kakun päällä on tietysti Mr. X:n tietovisa! Mr. X on Gamma/x-pumpusta inspiroituneena luotu hahmo, joka seikkailee vedenkäsittelyn ja annostelun maailmassa.
Kun olet lukenut lehden tarkasti, voit osallistua tietovisaan. Kaikkien vastanneiden kesken arvotaan ProMinent Finland 25v -suklaalevyjä. Kaikkiin kysymyksiin löydät vastauksen lehdestä.
Lue koko lehti täältä: https://www.promisti.fi/juhlavuosi/