Pienten vesilaitosten varautumissuunnittelu – ProMinent mukana Koillisvesi-hankkeen desinfiointiharjoituksissa
Koillisvesi-hankkeen tavoitteena on edistää vesihuoltolain tarkoittaman varautumissuunnittelun ja talousveden riskienhallinnan toteutumista Pohjois-Pohjanmaan alueen pienissä vesihuoltolaitoksissa. Hankkeen painopiste Koillismaalla on Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntien alueilla, missä sijaitsee yhteensä noin 60 vesiosuuskuntaa, vesihuoltolain tarkoittamaa vesihuoltolaitosta. Hanke alkoi heinäkuussa 2019 ja tulee päätökseen nyt lokakuussa 2021.
Hankkeen pääpainopiste varautumissuunnitelmissa ja desinfiointiharjoituksissa
Hankkeen painopisteenä oli varautumissuunnittelemien tekeminen, mallisuunnitelmien työstäminen erilaisia laitoksia varten sekä suunnitelmien laatimiseen ja toimeenpanoon liittyvä käytännön neuvonta. Käytännössä jokaiselle hankkeen vesihuoltolaitokselle tehtiin varautumissuunnitelmat tilanteisiin, joissa talousvesi jostain syystä saastuisi.
Vesa Arvonen, vesihuollon kouluttaja Suomen ympäristöopisto SYKLIltä kertoo, että suunnitelma on hyvä olla, jotta tiedetään, miten toimitaan, jos saastuminen tapahtuu. Pelkkä suunnittelu ei kuitenkaan riitä, sillä on erityisen tärkeää myös harjoitella sitä, miten käytännössä toimitaan tilanteen sattuessa. Jokaisella vesihuoltolaitoksella tehtiin käytännön desinfiointiharjoitus aivan kuin olisi oikea tilanne, erotuksena ainoastaan se, että oikeata klooria ei tietenkään laitettu turhaan vesijohtoveteen.
Vesa Arvonen kertoo, että harjoituksissa on tullut esiin tärkeitä huomioitavia asioita. Esimerkiksi yhdellä vesiosuuskunnalla kävi ilmi vasta siinä vaiheessa, kun kemikaalipumppua kytkettiin paikoilleen, että yhde on väärän kokoinen. Säästytään monelta vaivalta, kun tällaiset asiat tulevat esiin jo harjoitteluvaiheessa, eikä vasta tositilanteessa.
Pienten vesihuoltolaitosten varautumissuunnittelu on vähintään yhtä tärkeää kuin isompien
Pienten ja isojen vesihuoltolaitosten varautuminen erilaisiin häiriötilanteisiin on resurssien takia hyvin erilaista. Isommilla vesihuoltolaitoksilla on ammattihenkilöstö sitä varten, kun pienemmät toimivat osittain vapaaehtoisvoimin. Desinfiointiharjoitus onkin tärkeää tehdä riittävän usein, jotta ei tule tilannetta, että oikean tilanteen sattuessa kukaan vesilaitoksen henkilökunnasta ei olisi desinfiointia harjoitellut.
Vesa Arvonen korostaakin, että varautumisessa käytännön harjoittelu on kaikkein tärkeintä. Mitä tahansa voi tapahtua, joten on tärkeää, että käytännön tilanteita on harjoiteltu etukäteen!
ProMinent vahvasti mukana hankkeessa
Osana hanketta tehtiin hankintoja palvelemaan alueen vesiosuuskuntia. Jokaiseen kuntaan vesiosuuskuntien käyttöön hankittiin kloorausta varten kemikaalipumppu, klooripitoisuusmittari sekä kolme 1m3:n säiliötä varavedenjakelua varten. Harjoituksissa siis käytettiin oikeita, ajan tasalla olevia laitteistoja.
ProMinent toimitti kuntiin fotometrit klooripitoisuuden mittaamiseen. ProMinentin Anja Temmes (kuvassa oikealla) oli myös mukana katsomassa kahden vesiosuuskunnan desinfiointiharjoitusta.
Lue myös Kloorauksen ja tehokloorauksen ABC -tekstimme sekä miten Kajaanin vedellä ollaan varauduttu tehoklooraukseen!
Anja Temmes vastaa kunnallisen vesihuollon segmentistä ProMinent Finlandilla. Jos haluat lisätietoa aiheeseen liittyen, voit kontaktoida Anjaa puhelimitse +358 50 307 1126 tai sähköpostilla anja.temmes@prominent.fi.
ProMinent on vedenkäsittelyyn ja annostustekniikkaan erikoistunut yritys. Osaava henkilökuntamme avustaa niin oikean tuotteen valinnassa, asennuksessa kuin huoltoasioissa. Ota yhteyttä prominent@prominent.fi tai soita 09 4777 890. Lue tuotteista lisää sivuiltamme www.prominent.fi.