ProMinentin henkilöstön esittelyt

Olemme julkaisseet ProMinentin somekanavissa esittelyjä yrityksen työntekijöistä jo pitkään. ProMinent Finlandilla työskentelee tällä hetkellä 21 asiantuntijaa. Tähän blogitekstiin on koottu esittelyt kaikista tähän mennessä esitellyistä henkilöistä. Mitä eri henkilöt yrityksessä tekevät ja mitä he tuumaavat ProMinentista yrityksenä?

Sami Lipponen

Julkaistu somessa: 08/2019

Sami Lipponen, ProMinentin Technical Manager, on työskennellyt yrityksessä jo vuodesta 2001. ”Aloitin ProMinentilla myynti-insinöörinä. Nykyään toimin huollon esimiehenä ja vastaan varaosamyynnistä, huoltojen ja käyttöönottojen järjestelemisestä sekä teknisestä tuesta myymiimme laitteisiin. Lisäksi otan osaa myyntitehtäviin tiettyjen tuotteiden osalta. Työhöni kuuluu myös asiakkaiden ja oman henkilökunnan kouluttamista. Parasta työssäni on yhteistyö asiakkaiden kanssa ja monipuoliset työtehtävät sekä hyvät työkaverit. Lisäksi ProMinent on mielenkiintoinen paikka olla töissä – edelleen vuosien jälkeen riittää uusia tuotteita ja aplikaatioita.”

 Anja Temmes

Julkaistu somessa: 04/2018

ProMinent-konsernissa työskentelee paljon pitkään firman palveluksessa viihtyneitä henkilöitä. Pisimpään yrityksessä on ollut töissä Anja Temmes, joka on työskennellyt ProMinent Finland Oy:ssä jo vuodesta 2001.

”Minulla on ollut monta työnkuvaa, ja pitkään hoidin ainoastaan markkinointia. Viimeiset vuodet olen ollut myös tuotteiden ja asiakkaiden kanssa tekemisissä. Asiakkaitani ovat mm. jätevedenpuhdistamot kuntapuolella. Olen aina tykännyt siitä, että työni on monipuolista ja sitä saa itse vapaasti suunnitella. Tykkään olla asiakkaiden kanssa tekemisissä ja auttaa heitä. Pääsen myös näkemään paljon erilaisia paikkoja.

Tykkään siitä, että taustalla iso emoyhtiö, ja me olemme tytäryhtiö Suomessa. Taustalla on ison yhtiön turva ja niiden tuomat normit, joiden mukaan toimitaan. Me kuitenkin palvelemme Suomen asiakkaita, ja meillä on pienen yrityksen edut: olemmehan noin 20 hengen yksikkö. Työ on myös hyvin monipuolista ja taustalla on luottamus työntekijöihin. Siksi olenkin viihtynyt jo pitkään ProMinentilla. Pyrimme omalta osaltaan muun muassa auttamaan siinä, että vesi saadaan puhtaammaksi. Autamme myös asiakkaita tehostamaan prosessejaan. ProMinent on asiakkaan apuna koko elinkaaren ajan. Meillä on laadukkaat tuotteet ja toimiva tuotekehitys.

Kyösti Putkinen

Julkaistu somessa: 11/18

Kyösti Putkinen on työskennellyt ProMinent Finlandilla vuodesta 2002.

”Aloitin ProMinent Finland Oy:ssä 2002 joulukuussa. Aloitin myyntipäällikön tehtävistä ja siirryin toimitusjohtajan tehtäviin vuoden 2010 alussa.

On ollut erittäin haastavaa ja samalle mielenkiintoista olla osana yrityksen kasvua ja seurata toisaalta markkinassa sekä toisaalta tuotteissa tapahtuvaa kehitystä. Olemme kasvaneet alle kymmenen henkilön teknistä tukkukauppaa tekevästä yrityksestä 20 hengen asiantuntija/projektiorganisaatioksi. Nykyisestä menestyksestä pitää kiittää laajaa, pitkäaikaista asiakaskuntaa, joka on jakautunut tasaisesti eri asiakassegmenteille, sekä asiantuntevaa ja asiakaspalveluhenkistä henkilökuntaa. ProMinent-konserni on saksalainen perheyritys, joka omalta osaltaan näkyy päivittäisessä tekemisessä; tavoitteellisuus on tärkeää, mutta taustalla on aistittavissa vielä patruunahenkinen omistajaohjaus. Yksilöille annetaan omistajaohjatusti tukea ja aikaa kehittyä ProMinent-tuotteiden ammattilaiseksi pitkällä aikavälillä. Tämä vaikuttaa henkilöstön hyvinvointiin ja vaikuttaa asiakaspalvelun laatuun.”

Sami Jakopuro

Julkaistu somessa: 03/22

Sami Jakopuro, Technical Sales Specialist, on viihtynyt ProMinentilla jo vuodesta 2005.

”Aloitin ProMinentilla vuonna 2005. Nimikkeeni on Technical Sales Specialist eli toimin myynnin parissa, speksaan mittaus-säätölaitteita, pumppuja, koneikkoja jne. Tuoterepertuaari on pysynyt nämä vuodet melko samana, mutta tietysti uusia ja päivitettyjä tuotteita on tullut valikoimaan. Olen ehtinyt nähdä tuotteiden kehitystä siis jo pitkältä ajalta. ProMinentilla on laaja kattaus korkealaatuisia tuotteita annosteluun ja vedenkäsittelyyn!

Parasta työssäni on monipuolisuus. Olen mukana koko myynnin kaaressa: ensin käyn katsomassa sovelluksen ja sitten alan ratkomaan, mikä ratkaisu sinne sopisi. Käytännössä työ onkin paljon ongelmien ratkaisua ja tavoitteena on aina saada oikea laite oikeaan paikkaan. Vaikka tuotteet ovat samoja, on caset aina erilaisia riippuen kohteesta. Onnistumisen tunne tulee siitä, kun saadaan toimitettua oikea ratkaisu oikeaan paikkaan.

ProMinent on viihtyisä paikka olla töissä. Täällä annetaan vapaat kädet tehdä, tietysti tiettyjen suuntaviivojen puitteissa, ja täällä pääsee itsenäisesti rakentamaan myyntiä ja muuta työtä. Lisäksi kollegat ovat ammattilaisia ja aivan mahtavia!”

Satu Helosvuori

Satu Helosvuori on työskennellyt ProMinent Finlandilla vuodesta 2008 lähtien.

”Työskentelen Prominentilla asiakkuuspäällikkönä. Minun asiakaskuntani painottuu pääosin paperi- ja selluteollisuuteen sekä elintarviketeollisuuteen, ja tuotealue on painottunut Netzschin varaosiin ja pumppuihin. Työnkuva on tyypillistä myyntityötä asiakaskäynteineen, mutta lisäksi työni sisältää paljon yhteistyötä Netzschin tehtaan kanssa sekä meidän operatiivisen osaston kanssa. Antoisinta työssäni ovat mukavat asiakkaat eri puolella Suomea ja monipuoliset työtehtävät. Koko ajan on mahdollisuus oppia jotakin uutta, eivätkä työviikot ole koskaan samanlaisia. ProMinentilla on parasta mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn. Lisäksi uudet mielenkiinnon ja kehittymisen kohteet otetaan hyvin vastaan: jos jokin asia kiinnostaa, niin voi päästä laajentamaan työnkuvaansa haluamaansa suuntaan.”

Jan Gustafsson

Julkaistu somessa: 03/2019

ProMinentin Jan Gustafsson ajautui vedenkäsittelyn pariin puolivahingossa. Kuluneiden vuosikymmenten aikana Gustafsson on työskennellyt yrittäjänä, kotimaisissa yrityksissä sekä kansainvälisissä pörssiyhtiöissä. Jan on ollut mukana kymmenissä vesilaitosprojekteissa ja lukemattomissa myyntihankkeissa. ProMinent Finland Oy:n palveluksessa hän aloitti vuonna 2016.

”Suhtaudun vedenkäsittelybisnekseen ja työhön filosofisesti, mutta työ on minulle ennen kaikkea palveluammatti, jossa asiakkaiden ongelmien ratkaiseminen ja palveleminen ovat eteenpäin vievä voima. Minulla on kunnia olla menestyvän projektitiimin vetäjä ja saan työskennellä ammattitaitoisten eteenpäin pyrkivien ihmisten kanssa. ProMinentilla panostetaan henkilöstön kouluttamiseen ja yrityksessä on luotu järjestelmä, jolla voi yhteisissä koulutustilaisuuksissa ja itseopiskellen kehittää itsestä alan ammattilaisen. Samoin myynnin kehittämisjärjestelmän kaltaiseen systemaattiseen lähestymistapaan en ole muualla törmännyt. ProMinentin arvot luotettavuus, innovatiivisuus, ratkaisukeskeisyys ja kansainvälisyys sekä saksalainen yrityskulttuuri tekevät työskentelyn ProMinentilla mutkattomaksi, mutta samalla tavoitehakuiseksi.”

Tommi Laine

Julkaistu somessa: 11/2019

Tommi Laine on työskennellyt ProMinentilla kunnossapitoteknikkona marraskuusta 2017 lähtien. Työnkuvaan kuuluu kenttähuoltoa ja pajahuoltoa ProMinentin omille sekä Netzschin ja Tomalin tuotteille.

”Parasta omassa työssäni on se, että samanlaista työpäivää ei ole. Työalueena on koko Suomi, ja työmatkat vaihtelevat muutamasta kilometristä muutamaan sataan kilometriin. Asiakkaiden laitteet ovat asiakkaiden luona, joten totta kai huolto on se, joka liikkuu! Toimintatapoja on monia: osa asiakkaista toteaa, että pumppu on rikki, toiset antavat paljon tarkemmat speksit. Mukavaa on se, että aikataulutuksen saa päättää itse yhdessä asiakkaan kanssa. Jos eteen tulee haasteellisia tilanteita, voi pyytää apua osaavilta kollegoilta. Porukkaan mahtuu paljon erilaista ongelmanratkaisukykyä!”

Jukka Nieminen

Julkaistu somessa: 06/18

Jukka Nieminen on työskennellyt ProMinentilla maaliskuusta 2018 lähtien.

Näin Jukka kertoo työstään: ”Työnkuvaani ProMinentilla kuuluvat muun muassa tilaukset, tarjoukset, toimitusten seuranta, järjestelmän ylläpito jne. Tehtävänkuvani on hyvin monipuolinen, ja olenkin päässyt tekemään monenlaista hommaa lyhyessä ajassa. Tarvittaessa toimin myös oston ja huollon tukena. Antoisinta omassa työssäni ovat mukavat työkaverit ja asiakkaat. Työpäivät eivät koskaan ole samanlaisia, mikä tekee työnteosta mielekkäämpää. Lisäksi aina pääsee oppimaan jotakin uutta. ProMinent on työnantajana luotettava ja työntekijöitään arvostava yritys. On hienoa, että täällä kannustetaan aktiiviseen kehittymiseen. Mielestäni juuri se on tänä päivänä hyvin tärkeää, sillä maailma muuttuu ja meidän täytyy muuttua sen mukana.”

Marinka Rothsten

Julkaistu somessa: 07/2019

Marinka Rothsten aloitti ProMinentilla asiakkuuspäällikkönä elokuussa 2018.

”Olen ollut 20 vuotta vedenkäsittelyalalla. Tässä ei tule koskaan valmiiksi, uusia tekniikoita ja menetelmiä tulee jatkuvasti. Koen, että saan tehdä työtä ”elintärkeän” asian eli puhtaan veden parissa. Prominentilla olen saanut oppia taas lisää ja haasteita riittää. Tukena on eri tuoteryhmien spesialistit, joiden ”veroiseksi” haluaisin joskus päästä.

Saan onnistumisen tunnetta siitä, että pystyn palvelemaan asiakasta niin, että hän saa ratkaisun ja kokee aitoa kiinnostunutta vuorovaikutusta ollessaan Prominentin asiakas. Vaikka kaikki ei aina voi mennä nappiin, niin silti henkilönä on tärkeää säilyttää luottamus ja yhdessä ratkoa tielle tulleet ongelmat. Kun näin tapahtuu, minulle tulee hyvä mieli ja voin tuntea ylpeyttä tekemästäni työstä. On olemassa sanonta: ”ei niin väliä, mitä työtä teet, vaan kenen kanssa”. Prominentilla on positiivinen ja innostunut henki. Monta erilaista persoonaa ja lahjakkuutta tekevät työnteosta välillä niin hauskaa, että saa nauraa vedet silmissä. Meillä on kuitenkin sama ajatus siitä, että olemme kaikki samalla puolella: päämääränämme on olla alan edelläkävijä.”

Kalle Jussila

Julkaistu somessa: 02/2020

Kalle Jussila on työskennellyt ProMinentilla projektipäällikkönä syyskuusta 2018 lähtien. Kallen työnkuvaan kuuluu kemikaalien annostelulaitteiden sekä TOMAL®️-annostelulaitteistojen projektoinnista vastaaminen. ”ProMinent on mukava paikka olla töissä: täällä saa melko vapaat kädet tehdä töitä ja työt saa itsenäisesti järjestää. Antoisinta omassa työssäni on monipuoliset projektit ja erilaiset asiakkaat. Parasta on, kun saa olla erilaisten asiakkaiden kanssa tekemisissä ja ratkoa heidän ongelmiaan yhdessä. Tyytyväinen loppuasiakas on aina tärkein!”

Kim Hartikainen

 

Kim Hartikainen on työskennellyt vedenkäsittelyalalla 21 vuotta, josta Prominentilla kesäkuusta 2020 lähtien.

”Vastaan pääasiassa Suomessa toimivien asiakkaiden laitteiden käyttöönoton, huollon ja asennuksen tehtävistä. Työ tapahtuu pääosin asiakkaan tiloissa. Oman työn ohella kuuntelen asiakkaan tarpeita ja tuon ideoita eteenpäin organisaatiolle.

Tehtävässä näkee konkreettisesti oman työn tulokset ja saa työskennellä eri alojen huippusosaajien kanssa. Pääsen auttamaan asiakasta heidän ongelmiensa ratkaisemisessa ja turvaamaan heidän prosessiensa toiminnan. On hienoa työskennellä johtavan annostelu- ja vedenkäsittelylaitevalmistajan tuotteiden parissa hyödyntäen uusimpia teknologioita.

Näin lyhyellä kokemuksella minulla ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa ProMinentista työpaikkana. Meillä Prominentissa on jokaisella omat vahvat osaamisalueet ja tämän johdosta saa aina apua jos ja kun sitä tarvitsee!”

Jarno Saarinen

Julkaistu somessa: 01/23

Jarno Saarinen työskentelee ProMinentilla huoltoteknikkona.

”Aloitin työt Prominentilla lokakuussa 2021 huoltoteknikkona. Vastuualueenani on annostelu- ja mittalaitteiden laitteiden huollot ja korjaukset. Valtaosa töistä tehdään asiakkaidemme luona ympäri Suomen, jonkin verran huoltotiloissa Helsingin toimitiloissa.

Parasta omassa työssäni on se, että ei ole kahta samanlaista päivää, eli työn vaihtelevuus. Pääsee näkemään uusia paikkoja ja tapaamaan uusia ihmisiä. Asiakkaiden kanssa ongelmanratkaisu on myös erittäin mielenkiintoista. Koska asiakkaamme käyttävät tuotteitamme monenlaisissa prosesseissa ja kohteissa, ei myöskään ole kahta samanlaista ongelmaa. Jokainen päivä tuo mukanaan uusia yllätyksiä ja voi työkavereiden kanssa tuumata, että eipä ole tälläiseenkään ennen törmännyt! Itse pidän siitä, että saan melko vapaasti suunnitella oman aikatauluni ja omat työni suoraan asiakkaiden kanssa.

Tykkään myös olla tekemisissä ihmisten kanssa, ja matkustellessa ympäri Suomea oppii aina jotain uutta.

Olen viihtynyt hyvin ProMinentilla. Ilmapiiri työyhteisössä on hyvä ja aina saa työkavereilta apua jos sitä tarvitsee. Hyvää on myös ison emoyhtiön tuoma vakaus.”

Ville Kiljander

Julkaistu somessa: 04/23

Ville Kiljander on työskennellyt ProMinentilla syksystä 2022 lähtien.

“Aloitin työt ProMinent Finlandilla loppuvuodesta 2022 asiakasvastaavana, mutta olen toiminut alalla jo useiden vuosien ajan, joten tarpeet ja haasteet ovat hyvin tuttuja. Koulutukseltani olen insinööri ja suorittanut MBA-tutkinnon. Vastuualueenani on Pohjois-Suomi ja toimin erityisesti kaivosteollisuuden- ja Tomal-tuotteiden parissa.

ProMinentin tuotteet ovat laadukkaita ja kilpailukykyisiä. ProMinentin oma valmistus antaa edun muihin kilpailijoihin tai tukkureihin nähden.”
 

Täältä löydät kaikki prominentilaisten yhteystiedot!

Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Kerromme mielellämme lisää, ota yhteyttä sähköpostitse fi-prominent@prominent.com tai puhelimitse +358 9 4777 890.

Lue myös muita mielenkiintoisia kirjoituksia

Go to Top