Tehokloorausyksiköitä Ukrainaan
Sota Ukrainassa on jatkunut jo puolitoista vuotta. Kesäkuun alussa uutisiin nousi Kahovkan padon tuhoutuminen, jota oli jo kauan pelätty ja joka aiheutti valtavan humanitäärisen ja ekologisen kriisin. Muun muassa Turun Sanomat uutisoi yli miljoonan ihmisen olevan vailla vakaita vesihuoltopalveluita padon tuhoutumisen seurauksena.
Sisäministeriö tiedotti 21. heinäkuuta sivuillaan Ukrainaan toimitetusta vesihuollon materiaaliavusta. Asiasta uutisoi myös muun muassa Yle. Vaikka Kahovkan katastrofista olikin jo kulunut viikkoja, eivät vedenjakelun ongelmat alueella – tai muuallakaan sotaa käyvässä maassa – ole mihinkään kadonneet. Eivätkä ongelmat tietystikään alkaneet padon tuhoutumisesta, vaan ne olivat olleet monien ukrainalaisten arkea jo sodan alusta saakka.
ProMinent Finland Oy oli suunnitellut tehokloorausyksiköiden lahjoittamista Ukrainaan jo ennen padon tuhoutumista. Kun suunnitelma pääsi toteutusvaiheeseen, oli tuho jo tapahtunut, joten ajoitus oli siinä mielessä täydellinen. Toki kaikkien toiveissa on, että sota loppuisi eikä tällaista apua tarvittaisi. Tilanteen kuitenkin ollessa nykyisenlainen, haluamme kannustaa miettimään, voisiko teidän yrityksenne osallistua jotenkin Ukrainan tukemiseen materiaalilahjoituksin.
Mitään yksityiskohtaista listaa ei kulloinkin tarvittavasta avusta ole saatavilla. ”Ukrainan tarpeet ovat varsin kaikenkattavia. Pelastustoimen ja terveydenhuollon avuntarve on jatkuva, ja Venäjän jatkuvat hyökkäykset Ukrainan infrastruktuuriin puolestaan pitävät esimerkiksi vesihuollon, jätevedenpuhdistuksen ja energiasektorin puutteet suurina”, selittää erikoissuunnittelija Heikki Honkanen sisäministeriöstä.
Siviilipuolen materiaaliapu toimitetaan Ukrainaan EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta, ja avustuksia Suomessa koordinoi sisäministeriö. Erikoissuunnittelija Heikki Honkanen sisäministeriöstä kertoo prosessista seuraavaa: ”Ukrainan avustamisesta kiinnostuneet yhtiöt voivat olla yhteydessä sisäministeriön pelastusosastoon. Sisäministeriö tekee avuntarjouksen Ukrainalle EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta, jonka jälkeen Ukrainan viranomaiset arvioivat tarjouksen, hyväksyvät tai hylkäävät sen ja määrittävät avulle vastaanottajan. Sisäministeriö vastaa avun kuljetusjärjestelyistä yhteistyössä Euroopan hätäavun koordinaatiokeskus ERCC:n kanssa.”
Tietoja Suomesta jo lähetetystä avusta on muun muassa sisäministeriön kesäkuisessa tiedotteessa. Suomesta on toimitettu Ukrainaan kaikkiaan jo yli 250 rekallista materiaaliapua EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta. Materiaaliapua on toimitettu laajasti eri kategorioista, suurimpina sektoreina pelastustoimi, terveydenhuolto ja energiahuolto.
Me ProMinentilla koimme lahjoitusprosessin helpoksi. Ensimmäisen yhteydenoton jälkeen saimme joka vaiheessa tiedot siitä, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Lahjoittaminen ei myöskään aiheuttanut juurikaan paperityötä, ja myös dokumentaation osalta ohjeistus oli selvää. Jos yrityksellänne olisi jotain tarjottavaa Ukrainan avuksi, yhteyttä sisäministeriöön voi ottaa sähköpostitse: ukraina.sm@govsec.fi.